Tekstin alkuun
Etusivu - Kokoomus ehdokkaat
Kirjoituksia ja kuvia

Suovuren tulevaisuudesta keskusteltiin Karvetissa

Karvetin monitoimisaliin oli kokoontunut sunnuntaina 7.2.2010 noin 40 henkilöä keskustelemaan Suovuoren vanhan ratsastuskeskuksen tulevaisuudesta. Tilaisuuden puuhamiehinä toimivat alueen lähellä asuvat Pentti Virtanen, Klaus Kurppa, Timo Havia ja Tom Matson. Alueen asukkaiden ja muiden kiinnostuneiden lisäksi paikalla oli ilahduttava määrä ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäseniä puheenjohtaja Viveka Raitasta myöden. Lisäksi paikalla olivat myös kh:n jäsen Matti Rantanen ja kaupunginarkkitehti Kirsti Junttila.

Tilaisuuden aluksi selvitettiin mikä on alueen tämän hetkinen tilanne ja millaisia suunnitelmia kaupunki on Suovuoren osalle esittänyt. Viimeisimmässä ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa asia jäi pöydälle, mutta kaavoitukseen palataan jo seuraavassa kokouksessa. Pohjaesityksessä Suovuoren ratsastuskeskuksen alueen pohjoisreunaan on kaavoitettu 10 omakotitalotonttia ja pururataa on linjattu uudelleen. Asian käsittelyn alkuvaiheessa viime vuonna esillä oli myös suunnitelma, jossa koko ratsastuskeskuksen alue oli kaavoitettu tonteille. Tämä raskain vaihtoehto tuntuukin olevan se suurin pelkoja aiheuttava tekijä alueen asukkaiden keskuudessa. Tosin kevyemmäkin vaihtoehdon uskotaan ja pelätään aikaa myöden johtavan koko alueen rakentamiseen.

Yksi syy siihen, että lautakunta jätti asian pöydälle, oli juuri tämä yleisötilaisuus josta odotettiin uusia ideoita alueen käytölle. Mitään uusia mullistavia ideoita yleisötilaisuus ei tällä kertaa kuitenkaan poikinut. Paikallaolleiden asukkaiden yhteiseksi toiveeksi kirjattiin se, että alueen tulevaisuutta pitäisi suunnitella puhtaasti virkistyskäyttöä ajatellen. Tällainen kirje päätettiin lähettää myös lautakunnalle ennen seuraavaa kokousta.

Mitä mieltä lautakunnan jäsenet ovat?

Lautakunnan jäsenten puheenvuoroissa vilahteli sekä virkistyskäyttö, että kevyt rakentaminen. Raskaimman rakentamisen puolesta ei kukaan käyttänyt puheenvuoroa. Puhtaasti virkistyskäytön kannattajiksi tunnustautuivat Vihreiden Jarkko Kanerva ja Kokoomuksen Raija Wecksell. Kokoomuksen Matti Rantanen muistutti, että asia on edelleen avoin eikä edes Kokoomuksen ryhmällä ole Suovuoren tulevaisuuteen vielä tarkkaa kantaa.

Keskustelu aiheesta jatkuu varmasti vilkkaana ja asukkaiden yhteenliittymä lupaa olla aktiivinen myös jatkossa. Puuhamiehet lupasivat pitää halukkaita jatkossa ajantasalla sähköpostin välityksellä ja uusia yleisötilaisuuksiakin on tulossa.

Teksti: Ville Vuorio


Suovuoren suunniteltu kaavoittaminen herättää paljon vastustusta alueen asukkaiden keskuudessa.

Suovuoren vanhan ratsastuskeskuksen niitylle pitäisi keksiä uutta käyttöä hevosten poistuttua alueelta.

Suvuoren ratsastuskeskuksesta ulkoilupuisto?

Kaupungin edustajat pyysivät torstaina 22.10. yleisötilaisuudessa ehdotuksia Suovuoren vanhan ratsastuskeskuksen alueen uudelleenkaavoitukseen. Alustavassa suunnitelmassa tontteja on piirretty alueelle 14, osa niistä täysin käsittämättömällä tavalla vanhan asutuksen sekaan. Lisäksi pururata on linjattu uudelleen niin, että se kulkee jatkossa ihmisten takapihalla. Siinä kaupungin ideat, ei siis ihme, että ajatuksia kaivataan lisää.

Itse olen sitä mieltä, että unohdetaan alueelle kaavaillut omakotitalotontit. Immasen pelloilla on vielä paljon tilaa taloille ja Vengan suunta on kokonaan rakentamatta. Näille seuduille muuttaville pitää osoittaa myös palveluita ja virkistysalue on yksi palvelu muiden joukossa. Ei tuhota sitä kun meillä sellainen on. Virkistys- ja ulkoilumahdollisuudet voivat olla tulevaisuudessa houkutin, jolla saamme uusia asukkaita Naantalin pohjoisille pelloille.

Kehitetään sen sijaan ratsastuskeskuksen aluetta jatkossa puistomaiseksi virkistysalueeksi, jossa viihtyvät pururadan kuntoilijoiden lisäksi myös muut ulkoilijat. Alueen niityt pitäisi kunnostaa, tehdä istutuksia ja polkuja sekä laittaa penkkejä ja muutama nuotiopaikka. Lapsille kiipeilytelineet ja hiekkakasa, mieluummin iso kasa kuin laatikko, näin olen käyttäjien toivomuksen ymmärtänyt. Pururata ja sen reuna-alueet pitäisi myös kunnostaa ja raivata niin, ettei siellä liikkuessa ole vaarana tippua syvään avo-ojaan. Puiston mallia voitaisiin kopioida vaikkapa Turun Kupittaalta.

Ongelmallista asiassa on se, että kaavoitus- ja ympäristölautakunnalle ei ole esitelty sellaista vaihtoehtoa lainkaan, jossa aluetta olisi kehitetty puhtaasti virkistyskäyttöön. Herää kysymys miksi näin on? Alueen asukkaat ovat selvästi aktivoituneet alueen puistomaisena säilyttämisen puolesta. Toivottavasti luottamushenkilöt osaavat ja uskaltavat jättää alueen nyt rakentamatta. Panostetaan asukkaiden viihtyvyyteen sekä alueen vetovoimaisuuteen laajemmassa mittakaavassa ja pidemmällä aikavälillä.

Ville Vuorio
kaupunginvaltuutettu, Naantali, Immanen

Kokoomuksen ehdokkaiden

vastaus aamu- ja iltapäivätoiminnasta

(Rannikkoseutu 21.10.2008)

 

Vapaa-aika Tullin aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat tiedustelivat Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkailta, mitä vaaliohjelmamme lauseella: ”haluamme, että aamu- ja iltapäiväkerhoon osoitetaan riittävät resurssit” tarkoitetaan. Ennen vastauksen kirjoittamista lähdimme tutustumaan aamu- ja iltapäivätoiminnan arkeen tarkemmin paikanpäälle.

 

Vierailumme yhteydessä saimme hyvän ja perusteellisen katsauksen aamu ja iltapäivätoiminnan tämän hetkisestä tilanteesta. Vaikka kokonaisuudessaan toiminta sujuu hyvin, myös parannettavaa löytyisi. Ohjaajien määrä- ja osa-aikaiset työsuhteet luovat tiettyä epävarmuutta, jonka poistamiseksi Naantalin kaupunki on saamiemme tietojen perusteella ryhtynytkin jo toimiin. Työntekijöiden vaihtoa esimerkiksi päiväkotien kanssa voitaisiin kesälomien aikana lisätä, koska kerhoissa työskentelee ammatillisesti koulutettuja henkilöitä.

 

Lasten jokapäiväinen elämä aamu- ja iltapäivätoiminnassa tuntuu vaihtelevan hiukan, riippuen mistä kerhosta on kyse. Parhaimmat toimintaedellytykset on niillä kerhoilla, jotka ovat suoraan koulun yhteydessä. Tällöin yhteistyö koulun kanssa on mutkatonta ja sekä tilat että välineet ovat hyvässä kunnossa. Huonompiakin esimerkkejä löytyy, Vapaa-aika Tullin kohdalla jouduimme toteamaan, ettei piha-alue taida täyttää edes kaikkia lain vaatimuksia. Lupasimme saattaa piha-alueen tilanteen siitä vastaavien henkilöiden tietoon ja seurata itse, että vaarallisimmat asiat pihalla korjataan kuntoon.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta on erittäin tärkeää, niin lapsille kuin vanhemmille. Yksinhuoltajalle se voi olla jopa välttämättömyys, jotta tietää lapsen olevan hyvässä hoidossa silloin kun itse on töissä. Iloiset ja nauravat lapset ovat varmasti paras motivaatio toiminnan ohjaajille, mutta sitä ne ovat myös meille, kun yritämme parantaa kerhojen toimintaedellytyksiä. Yhdessä huolehdimme, että aamu- ja iltapäivätoiminta jatkuu Naantalissa sellaisissa olosuhteissa, että siellä viihtyvät niin lapset kuin ohjaajatkin.

 

Kunnallisvaaliehdokkaat Timo Jyväkorpi ja Ville Vuorio

(Kirjoitus Rannikkoseudussa 14.10.2008, Mielipiteet-palstalla)

Populismi syö politiikan uskottavuutta

Naantalin SDP on julkaissut oman vaalilehtensä, Yhteinen Naantali. Lehden päätoimittaja ja Naantalin valtuuston puheenjohtaja Mikko Rönnholm vaatii lehdessä, että pääomatuloista pitäisi maksaa myös kunnallisveroa.

Jutun yhteydessä Rönnholm ihmettelee, miten pääomatuloja saavien kunnallisveroprosentti voi olla nolla ja miten tällainen rikkaiden rälssin suosiminen on edes mahdollista. Jutun yhteydessä todetaan myös, että jos pääomatuloista perittäisiin kunnallisveroa, niin se olisi helppo ratkaisu kuntien krooniseen rahapulaan. Rönnholmin laskujen mukaan Naantalin olisi pitänyt saada vuonna 2005 6,85 miljoonaa euroa veroa pääomatuloista ja tällöin kunnan veroprosentti olisi voitu laskea 14 prosenttiin. Jutun lopussa vielä ihmetellään, miksei kaupunginkamreeri ole tehnyt mitään asian korjaamiseksi.

Itsekin pääomatuloja saaneena Rönnholm varmasti tietää, että pääomatuloista maksetaan 28% veroa valtiolle. Ja valtuuston puheenjohtajana hän tietää, että kunnat saavat valtiolta rahaa valtionosuuksina. Ellei tiedä, niin olen huolestunut kaupunkimme tilanteesta.

Jos pääomaverotukseen halutaan jokin muutos, se tehdään eduskunnassa, ei kunnanvaltuustossa. Eli tällä asialla ei ole mitään tekemistä nyt käytävien kuntavaalien kanssa. Kirjoituksellaan Mikko Rönnholm ehkä sumuttaa jotakin satunnaista äänestäjää, mutta pidemmällä aikavälillä moinen populismi vain syö politiikan uskottavuutta ja vähentää äänestysintoa entisestään.

Ville Vuorio
Naantali, Immanen

 

(Turun Sanomien mielipide-osasto 17.9.2008)
(Kaupunkiuutiset, lukijapalsta 23.9.2008)

 

Lisää päivähoitopaikkoja Naantaliin

Naantali on kaavoittanut paljon uusia tontteja pohjoisiin Soinisten ja Immasten kaupunginosiin. Ja lisää tontteja mittaillaan jatkuvasti. Alue on hieno ja rauhallinen paikka asua ja siksi lapsiperheitä on paljon.

Lasten päivähoitopaikkojen määrässä on kuitenkin tainnut tulla jokin laskuvirhe. Soinisiin avattiin kuluvan vuoden keväällä uusi päiväkoti, mutta se on jo nyt tupaten täynnä. Lisää lapsiperheitä muuttaa Immasiin jatkuvasti ja lisääntyvyys tuntuu muutenkin olevan alueella aika aktiivista.

Yksi melko nopea ja joustava ratkaisu tilanteeseen olisi aktiivinen perhepäivähoitopaikkojen organisointi alueelle, mutta perhepäivähoidon järjestelyt tuntuvat omakohtaisten kokemusten perusteella olevan aivan sekaisin Naantalissa.

Järkevällä etäisyydellä kodista järjestettävä lastenhoito luo turvallisuutta ja luottavaisuutta tulevaisuuteen, se tulisi muistaa myös kaavoituksen yhteydessä.

Ville Vuorio
Naantali, Immanen

© 2008 Kokoomus ehdokkaat - Tekninen toteutus Optinet kotisivut